Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä sekä multi-instrumentalisti Paul Elias julkaisee toisen albuminsa syksyllä 2023. Albumin viimeisin single Karoliina julkaistiin huhtikuussa 2023, ja on saanut lämpimän vastaanoton.
Paul julkaisi debyyttialbuminsa sooloartistina syksyllä 2020. ”Luonnonvoimii” sisältää tarinoita, jotka ovat syntyneet artistin oman elämän pohjalta viimeisten viiden vuoden ajalta. Levyltä lohkaistiin useampi hyvän vastaanoton saanut single, joista esimerkkeinä radiosoittoon päätyneet Mitä sil on välii ja Muistuta mua.
Universal Musicille levyttävä multitalentti nousi suuremman yleisön tietoisuuteen jo ennen soolouraansa vaikuttamalla Satin Circus -yhtyeessä. Oman soolouransa lisäksi hän on tehnyt musiikkia myös muille artisteille. Artistia nähtiin myös syksyn 2021 Selviytyjät Suomi -tuotantokaudella, jossa hän nousi todelliseksi yleisön suosikiksi.
Paul on artistin uran ohella myös kouluttautunut vinyasa- ja hathajoogaohjaajaksi Balilla alkuvuodesta 2023. Hän on vetänyt joogatunteja kevään aikana. Paul on kiinnostunut joogan filosofiasta, eksoottisista huiluista ja siitä, miten musiikki ja jooga yhdistyvät.
Paul Elias will be musically accompanying Victoria Valetutti on her Yin Yoga class.