fbpx

Tuula Styrman

What days are the sessions?
Finnish
English
Tuula on valmentaja, palvelumuotoilija ja kunnioittavan kosketuksen ja vuorovaikutuksen kouluttaja. Tuula on jo 1980 -luvulta ollut ja on edelleen intohimoisen kiinnostunut ihmisestä, elämästä koko laajuudessaan, kulttuurista ja vuorovaikutuksesta, erityisesti käytännön kehotyöskentelymenetelmistä ja tietoisuustaitojen harjoitusmenetelmistä, joiden avulla voisimme kehittyä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nykyisin Tuula on toimii omassa Create Interaction Oy - yrityksessään kouluttajana ja asiantuntijana mm. Espoon ja Kauniaisten omaishoitajat ja läheiset ry:n Tukea ja taitoa- hankkeessa 2020-2021 sekä Your Digi Health -konseptin kehittäjänä Your Digi Guide -tiimissä.

Kosketuksen merkitys hyvinvoinnin tukena
Kosketus on meille merkityksellistä läpi elämän; eri tavoin tärkeää eri ikäisinä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Vaikka se ei olisi ennestään tuttua, voi sitä harjoitella oman hyvinvoinnin tueksi, muiden auttamiseksi ja rikastamaan arvostavaa vuorovaikutusta. Täll harjoitustunnilla tutustutaan siihen miksi kosketus on meille ihmisille niin tärkeää ja miten kosketusta ja sen käyttöä voi harjoitella helpolla ja luonnollisella tavalla.
www.create.fi
www.yourdigiguide.com

Uutiskirje

Tilaa Magnesia Festivalin uutiskirje antamalla sähköpostiosoitteesi ja kuule ensimmäisenä, mitä tapahtuu

Magnesia Festival 30.7.-1.8.2021, Suomenlinna

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram